Vihdoinkin, tuntuu että tää paraneminen on lopullista. Sen konkretisoi jotenkin toi uusi tatuointi (ja ensimmäiseni!)... Musta-punainen perhonen ja teksti "fighter"... Symboliikan tajuaa varmaan itse kukin ihan hyvin. :D Itse asiassa siinä on itselleni melko montakin merkitystä, mutta juuri tämä syömishäiriötä vastaan tappeleminen kenties päälimmäisenä.
Olen ehkä lihonut vähän, mutta mua ei oikeastaan kiinnosta. Poikaystävä sanoo että se rakastaa mua niin kauan kun en ole sairaasti ylipainoinen. Sitä varten mun ei tarvitse laihduttaa. Sukulaiset valittaa jo että olen muka liian laiha, ja en jaksa kuunnella sitä enää. Ei kiinnosta paskaakaan katsoa peiliin, tuntuu hyvältä vaan ajatella, että ei ketään ihan tosi kiinnosta kuinka paljon mä painan, kunhan olen terveissä mitoissa.
Olen edelleen syönyt terveellisesti, kohtuullisia määriä ja vain sellaista ruokaa mistä oikeasti pidän. Ja olen oppinut olemaan laskematta kaloreita, puristelematta läskejäni, vapautumaan ja elämään jollain ihan uudella tavalla. Tuntuu hyvältä, olen ylpeä itsestäni.
Sanoo ne hc-pro anat mitä tahansa, uskon että paraneminen on mun tie, ja mä olen sata kertaa vahvempi kuin ne jotka luulee että todellinen vahvuus on sitä montako grammaa pystyy laihtumaan. Ei se ole pelkästään sitä. Se on myös sitä, että osaa olla laihtumatta, osaa ajatella terveen ihmisen järjellä. Ei siinä häiriössä kannata roikkua, se on vain kauneuden illuusio, dramatisoitu taistelu jossa ei ole voittajaa. Ei oikeasti.
Totta kai mullekin tulee hetkeni kun tunnen itseni lihavaksi, varsinkin kun iso osa kavereista on laihiksella, mutta silloin vaan haistatan mielessäni paskat muille, ja ennen kaikkea Analle ja Mialle, koska ne on takinkääntäjäystävistä pahimpia.
Hymyilevät, kuiskivat suloisia valheita kauneudesta ja tahdonvoimasta, täydellisyydestä
Sulkevat vankilaan
tuovat mukanaan aivan liikaa tuskaa sekä itselle että läheisille
pieniä ilonhetkiä, ehkä, mutta niin tuo moni muukin asia.
Mä uskallan nyt elää, särkeä sen surkean vankilan... Mä en enää pelkästään pakene sieltä, mä räjäytän sen sisältäni tuhannen kappaleiksi.
En enää ikinä tahdo turvautua siihen.
Feikkionneen.
3 kommenttia:
Oon tosi ilonen, että oot onnistunu syömään terveellisesti ja elämään normaalia elämää ! Itsekin yritän vähentää kalorien laskemista jne. : )
vau! mä en pysty kuvitella itteäni enää terveenä :< ana on saanut totaalisen hallinnan mun elämästä, mielestä ja kropasta. mut tosi helpottava kuulla että joku oikeesti pystyy tervehtymää, tsemppaa minuaki samal.
mut tsemppejä ja pärjäile :)
Lähetä kommentti