Tired little bitch.

67,0... Join tosin fiksuna tyttönä aika reippaasti vettä ennen kuin tajusin mennä vaa'alle, joten lukema voi olla vähän niitä näitä. :D
Tänään pitäs taas jaksaa raahata perseensä terapiaan ja lässynlässynlää.
Pää on taas ihan lahoamispisteessä mutta pakko kai tässä on yrittää hengissä kituuttaa.

8)

Aamupaino 66,4.
Parintuhannen kalorin ahmiminen, oksentaminen, suunnitelmissa olla loppupäivä syömäti...
Masua ja päätä särkee kuin viimeistä päivää, vituttaa jossain määrin mutta pahemminkin voisi mennä. 

Kai tän voi laskea onnistumiseksi...

Siis... Mä olen edelleen 66,6 kg vaikka olen syönyt kuin sika tässä jonkun aikaa. :O Mitä helvettiä. <3<3<3

Tänään mussutettu:
-vähäsen kaurapuuroa
-purkkaa
-2 myslipatukkaa
-pieni suklaapatukka (ungh...)
-light-energiajuomaa (n40kcal pullossa)

Toivottavasti ei mee ilta mässäämiseksi, koitan hillitä itseäni. ^^
Huomenna ois taas tarkotus mennä kouluun, vähän jänskättää. Eikä itse asiassa ihan vähääkään.

Jealousy makes girls pretty

Joo ei, ei tästä tuu mitään, pakko alkaa laihduttaa taas. Tää on ihan vitun naurettavaa, yrittää leikkiä normaalia..

I shall rise like a phoenix, and get down to the 55 kilos.

Fuck this shit.

Hei peipi mä en tahdo olla tikku-ukko.

Nää naiset on molemmat ihan yhtä kauniita.
Mutta niin se vaan menee että kurvikkaana on sata kertaa kivempaa ja helpompaa pysyä, ei turhia punnituksia ja kalorien laskemisia ja rääkkilenkkejä. Ihan tosi, musta tuntuu että olin sata kertaa onnellisempi siinä masentuneisuuden vaiheessa kun en vielä ollut oikeastaan ruokavammainen enkä vittuakaan välittänyt siitä miltä kroppani näytti. Tää helvetin pakkomielle on vaan yksi kivi kärryissä lisää, ja niissä kärryissä on jo ihan vitun tarpeeksi kiviä ilmankin tätä.

Musta tuntuu ihan oikeasti että alan taas tappelemaan tätä vastaan, ignooraamaan täysin. Syön tasan silloin kun on nälkä, en pakota itseäni syömään koska siitä tulee vaan paha olo ja mun ei varsinaisesti tarvitse lihoa... Mutta en kyllä pakota itseäni yhtään sen enempää olemaan syömättäkään. Koska siitä ei tule muuta kuin nälkä, vitutus ja turhaa stressiä. Ja sittenkin kun olisin laiha ja pikkuinen, saisin tapella kynsin ja hampain että pysyn siinä, koska mun kroppaa ei ole yksinkertaisesti tarkoitettu olemaan pikkuinen, vaan olen aina ollut tämmöinen vähän pyöreä ja kurvikas enkä mikään luuviulu.

Giving up doesn't mean you're weak. It means you're strong enough to let go.

Paskaa.

Pari viimeistä päivää on olleet yhtä helvettiä. Sekä henkisen hyvinvoinnin että syömisten kannalta. Eilen oli jumalaton ahmimispäivä ja kiikuin illasta ihan itsemurhan partaalla.

Tänään syöty vähän suolapähkinöitä ja 3 pikkupalaa hedelmätoffeeta. :( Ja iso mukillinen teetä.
Mutta sentään täyttivät nopeasti niin ei tuu kiusausta mässätä lisää ihan heti.

Väsyttää ja ahdistaa ihan järjettömästi, pitäis kai lähteä kävelemään kaupungille tai jotain että tää paska olo menisi pois mutta kun ei millään jaksaisi... Tekisi mieli vaan nukkua koko vitun päivä.. Ja vastahan mä heräsin. Vitut.

I can't be beautiful until I learn to love myself

Unettomien öiden pohdintoja.
Nukuin käytännössä koko päivän, en siis nyt saa unta mutta koitan pysyä tän päivän hereillä sinne iltaan asti niin saan kiepsautettua unirytmin normaaliksi. On vielä onneks pikakahvia jäljellä ja aika menee rattoisasti supernaturalia katsellessa ja syvällisiä pohdiskellessa kuten aina. :) Ja WoWittaessa tietenkin. <3

Yritin äsken saada unta, eihän siitä mitään tullut tietenkään ja ajatukset alkoi taas harhailla siihen miksi vitussa mä syytän itseäni syömisestä niin paljon... Koska eihän siinä ole mitään vitun järkeä, mä tulen aina näyttämään yhtä vitun rumalta omissa silmissäni, painoin mä sitten 40 kiloa tai 90. Niin kauan kuin vihaan sisäistä minääni enkä ole selvillä siitä kuka olen tai kuka musta on pikkuhiljaa tulossa, en vaan yksinkertaisesti kykene pitämään ulkomuodostanikaan. Eli koko vitun syömättömyydessä ei loppupeleissä oo mitään järkeä. En mä yhtäkkiä kymmenen kilon päästä katso peiliin ja totea "vihdoinkin mä olen kaunis"... Vaan silloinkin bongailen edelleen läskimakkaroita ja virheitä kropassani. Mun pitäisi ihan tosi alkaa kunnioittamaan ja rakastamaan itseäni, niin vaikealta kuin se tuntuukin... Tai no, "alkaa" on ehkä väärä sana mutta oppiminen kuulostaa paremmalta.
Siis vittu kun puuro ja pussikeitto ja kaikki safka on ihan liian hyvää ja syöminen on ihan vitun tervettä niin miksi vedän siitä tällaisen haloon?
Ja siis, tää syömättömyys-ahmiminen-syömättömyys-kierrehän on loppujenlopuksi erityisen pointiton. Aina jumalattoman mässypäivän jälkeen aattelen et vittu ihan sama, ei kukaan ahmimiseen kuole. Mut siinä mä oon väärässä. Nimittäin sekä liikaan ahmimiseen että liikaan syömättömyyteen voi kuolla - kun taas ah-niin-vaikeaan-ja-vittumaiseen normaaliin ruokarytmiin ei.
Kultainen keskitie, tasapaino, itsetunto.
Siinä ois niin kuin kolme avainsanaa.
Sitten kun mä tykkään itsestäni muuten ja haluan edelleen laihduttaa niin okei, mutta tässä kuosissa siitä ei oo mitään hyötyä.

Pari päivää mennyt ihan jees syömisten suhteen, ainakin pysynyt alle 1000kcal. :) Mielialojen kanssa ei ole mennyt yhtään niin hyvin, jumalatonta masennusmössöä pukkaa niskaan kuin viimeistä päivää ja välillä tuntuu ettei jaksaisi elää ollenkaan. Mutta nyt taas on kai helpottamaan päin kun sai lääkkeitä naamaansa ja pari jaksoa supernaturalia katsottua... Ainakin toivoisin niin.
Tänään syöty:
-1 omena-kaneli lämmin kuppi-keitto - n.100kcal
-pakastevihanneksia + 2 paistettua munaa - ???kcal
-4 mynthonia - 14kcal :DD