Nukuin käytännössä koko päivän, en siis nyt saa unta mutta koitan pysyä tän päivän hereillä sinne iltaan asti niin saan kiepsautettua unirytmin normaaliksi. On vielä onneks pikakahvia jäljellä ja aika menee rattoisasti supernaturalia katsellessa ja syvällisiä pohdiskellessa kuten aina. :) Ja WoWittaessa tietenkin. <3
Yritin äsken saada unta, eihän siitä mitään tullut tietenkään ja ajatukset alkoi taas harhailla siihen miksi vitussa mä syytän itseäni syömisestä niin paljon... Koska eihän siinä ole mitään vitun järkeä, mä tulen aina näyttämään yhtä vitun rumalta omissa silmissäni, painoin mä sitten 40 kiloa tai 90. Niin kauan kuin vihaan sisäistä minääni enkä ole selvillä siitä kuka olen tai kuka musta on pikkuhiljaa tulossa, en vaan yksinkertaisesti kykene pitämään ulkomuodostanikaan. Eli koko vitun syömättömyydessä ei loppupeleissä oo mitään järkeä. En mä yhtäkkiä kymmenen kilon päästä katso peiliin ja totea "vihdoinkin mä olen kaunis"... Vaan silloinkin bongailen edelleen läskimakkaroita ja virheitä kropassani. Mun pitäisi ihan tosi alkaa kunnioittamaan ja rakastamaan itseäni, niin vaikealta kuin se tuntuukin... Tai no, "alkaa" on ehkä väärä sana mutta oppiminen kuulostaa paremmalta.
Siis vittu kun puuro ja pussikeitto ja kaikki safka on ihan liian hyvää ja syöminen on ihan vitun tervettä niin miksi vedän siitä tällaisen haloon?
Ja siis, tää syömättömyys-ahmiminen-syömättömyys-kierrehän on loppujenlopuksi erityisen pointiton. Aina jumalattoman mässypäivän jälkeen aattelen et vittu ihan sama, ei kukaan ahmimiseen kuole. Mut siinä mä oon väärässä. Nimittäin sekä liikaan ahmimiseen että liikaan syömättömyyteen voi kuolla - kun taas ah-niin-vaikeaan-ja-vittumaiseen normaaliin ruokarytmiin ei.
Kultainen keskitie, tasapaino, itsetunto.
Siinä ois niin kuin kolme avainsanaa.
Sitten kun mä tykkään itsestäni muuten ja haluan edelleen laihduttaa niin okei, mutta tässä kuosissa siitä ei oo mitään hyötyä.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti