Ahdistaa olla olemassa. Ahdistaa ihan kaikki... Se, että olen syönyt niin paljon. Se, että on liikaa tekemistä ja silti tylsää. Se, että joku jatkuvasti ravaa kylässä mutta on silti yksinäistä. On niin tyhjä olo.

Tahtoisin vain jonkun jota rakastaa.
Jonkun, jota osaisin rakastaa.

Ajattelin, että kun oma hiusten väri on kasvanut kunnolla takaisin niin värjäisin blondiksi. Ei miksikään vetyperoksidiblondiksi, vaan sellaiseksi kivan luonnollisen vaaleaksi... Vaihteeksi jotain muutakin kuin mustaa. Luonnostaanhan hiukseni ovat ruskeat. Vähän punertavatkin, minkä vuoksi blondaaminen voi olla vaikeaa... kaikella on taipumusta muuttua porkkananoranssiksi päässäni. Jopa harmaalla.
Huoh.

Mutta joo. Olo ei ole tosiaan ihan niin hyvä kuin voisi olla, mutta silti parempi kuin se on välillä ollut. Voisin vaan antaa mennä ja huitaista vielä yhden palan äidin mustikkapiirakkaa huiviini ja koittaa vaikka lukea sitten. Ja siirrellä pöytäkoneelta thinspot, musiikit yms tähän läppärille taas... Ikuisuusprojekti. Tai ainakin siltä se alkaa tuntua kun kaksi viimeistä päivää on tapellut tietokoneiden kanssa suuntaan ja toiseen.

Mutta nyt on ainakin toimiva mokkula, jos jotain positiivista on keksittävä.

Tekisi mieli luovuttaa koko perkeleen laihdutushomma taas, mutta tiedän että palaan tähän kuitenkin. Joten miksi luovuttaa? Voin mä tän yhden päivän mässätä, kun on nimpparit ja kaikkea, mutta huomenna mulla on taas mahdollisuus elää kevyemmin... En jumalauta anna enää yhden läskipäivän pilata laihistani. Pääsen vielä sinne 55 kiloon vaikka mitä kävisi!

Tänään oon syönyt arnoldsissa (isi vei nimipäiväkahveille ja syömään) 1 kanabagelin, donitsin, smoothien ja kahvia. Kotona kanaa ja riisiä, ja myöhemmin vielä 3 siideriä (en muista oliko ees lightia tai kuivaa sellaista) ja pari palaa mustikkapiirakkaa. Läski sika. Läski, läski, läski.
Mutta ei voi perkele mitään. Kyllä täältä noustaan!

Nyt on taas sellainen olo että mulla olisi itsekuria vaikka mihin jos vanhemmat ei koko ajan tuputtaisi ruokaa kun ne on taas niin "huolissaan", aka molemmat reilusti ylipainoisia ja kateellisia kun yksi perheessä on terveissä mitoissa. Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää tää rumba.
Tän takia mä tavallaan tahtoisin taas takaisin Hyvinkäälle, mutta en oikein voi kun on täällä Espoossa niin paljon hommia hoidettavana. Terapia, kaverin halloweenbileet, pari kelajuttua joita en osannut yksin selvittää yms yms yms...

Oon kyllä ihan hermoromahduksen partaalla.
Toivottavasti teillä menee paremmin murmelit. <3