Eating disorders might just be the slowest form of suicide.
Haluaisin niin osata kirjoittaa tähän jotain viisasta ja syvällistä mutta en osaa, en niin yhtään...
Tai ehkä sen verran että mulla on tosi kaksijakoinen olo.
Pasi on niin suloinen kun se kiemurtelee tuolla sängyssä lukemassa. Peitto kahisee ja sieltä kuuluu pientä tuhinaa. Light-cola on hyvää, pitää nälän ja sokerihimon poissa. Olisi inspiraatiota maalata vaikka mitä. Huomenna tiedossa jälleen kahvihetki ja vaikka mitä kivaa Hannan kanssa. Askarteluakin varmaan. Ja sitten tahdon maalata jotain kaunista. Kasvot, ehkä. Hoikan kauniin naisen kasvot. Valkoista ja vaaleanpunertavaa.
Kuitenkin tiedän olevani matkalla tuhoon jollain tasolla, vaikka kiellänkin sen itseltäni. Tiedänhän minä että kun syömishäiriö etenee tarpeeksi pitkälle, siinä voi käydä huonosti. Syömishäiriöiset leimataan huomionhakuisiksikin... Ehkä se onkin sitä mitä ajan takaa? Ehkä olen huomionhakuinen? En tiedä, mutta sen tiedän että tahdon laihtua.
Vaikka tavoite tuntuu olevan vielä valovuosien päässä, juuri nyt uskon että pystyn saavuttamaan sen vielä jonain kauniina päivänä.
Ei väliä kuinka monena yönä itkisin itseni uneen vatsakipujen takia.
En lopeta ennen kuin olen siellä.
Ja jos jumalat suinkin suovat, saisi se päivä tulla mahdollisimman pian.
Tekee mieli ommella. Tehdä jotain käsitöitä, saada aikaan jotain uutta ja kaunista. Mutta tuntuu kuin en osaisi. Ompelin nuken pikkuhousutkin tänään ihan päin helvettiä. Ja minunko muka pitäisi olla taitava käsistäni.
No, aina ei onnistu ensiyrittämällä, eikä toisellakaan.
Voi epäonnistua seitsemän kertaa, mutta voi silti onnistua kahdeksannella yrityksellä.
Mahdollisuus.
Sattuma, kenties.
Pätee aivan kaikkeen.
Haluaisin osata kirjoittaakin kauniimmin, runollisemmin.
Tuoda ajatukseni päivänvaloon sellaisina kuin ne ovat, enkä tällaisena sekavana puurona.
Toisaalta, nyt ajatukseni ovatkin yhtä puuroa
eli ei sillä väliä nyt.
Kaikki millä on väliä nyt, on tietokoneen lämpö sylissä, Pasin herttainen tuhina ja yölampun lämmin valo.
Ja se että kutistun.
Kutistun ennen pitkää olemattomiin, sanoitte te mitä hyvänsä.
Nyt MINÄ olen kontrollissa, ei ääni pääni sisällä niin kuin viimeksi. Taistelin sitä vastaan koska en tahtonut tätä. Nyt omasta päätöksestäni tahdoin takaisin. Ja tällä kertaa myös onnistun.
"Haluaisin niin olla vapaa ja kaunis
kevyt ja huoleton"
-Ote yläasteella kirjoitetusta runosta
Tarkoittaako tämä sitä mitä kuvittelen sen tarkoittavan?
Olinhan silloin jo kateellinen
muiden hennoille vartaloille
jotka kaartuivat tuulessa
kuin nuoret pajut.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti