(siis mä en koskaan lakkaa ihmettelemästä ton vyötärön ja käsivarren suhdetta toisiinsa.... o__o'')
Mutta siis, pointti.
Mä en ole tämä sairaus, mä en ole joku omituinen olento joka vaan yksinkertaisesti ei syö.
Mä en rakennu itsekurista, mä en ole itsekuri.
Mä en ole tää pakkomielle
Kaiken takana on ihminen, ihminen johon sattuu ja ihminen joka vain haluaisi olla kaunis mutta tuntee epäonnistuvansa siinä surkeasti.
Mä olen ihminen joka tykkää jäätelöstä ja karkista ihan yhtä paljon kuin kuka tahansa lapsi tai terve ihminen. Mä olen ihminen joka syö edelleen, joka pitää niitä karkkipäiviä eikä aina jaksa vittuakaan välittää siitä miltä näyttää.
Mä en ole mikään täydellinen pro-ana, mä en ole edes oikeasti sairas
Mä haluan vain laihtua ja olla kaunis, en edes täydellinen
Haluan vain jotain tekemistä ja keinon purkaa tätä paskaa oloa.
Taidan tehdä puuroa, musta tuntuu taas että tässä paskassa ei ole mitään järkeä.
Mua ei ole luotu anorektikoksi, enkä koe sitä edes olevani, haluan syödä ja syönkin, mutta miksi kaikki pitävät minua niin sairaana?
Minähän vain ihailen laihoja ihmisiä, ihmisiä jotka ovat muiden mielestä liian laihoja.
Olen ihan normaalipainoinen.
Vielä.
En edes aina vihaa kehoani erityisen paljon, joskus jopa pidän siitä. Joskus oikeasti pidän kurveistani, siitä että vyötäröni on suhteellisen pieni.
Nyt mä kyllä hukkasin pointtini ihan täysin enkä saa siitä enää kiinni mutta kai se oli että mä en ole oikeasti mikään sairas lapsi enää enkä ole koskaan kai oikein ollutkaan, mulle tää ei ole sairaus vaan ihan puhtaasti estetiikkaa, kauneuden lakeja, mielenkiintoisien muotojen hakemista ihmisvartalosta, uteliaisuutta.
Ehkä olen outolintu, ehkä pidätte mua toivottomana ja mitäänsaamattomana läskinä, mutta uskokaa jo ihmisluurangot, että mua ei vittuakaan kiinnosta se mitä te musta ajattelette. Eikä kiinnosta ketään muutakaan.
Ketään ei oikeasti kiinnosta miltä näytätte, ellette ole hengenvaarallisesti ylipainoisia tai ole helvetin ruma naamakin. Ihan oikeasti, ketään ei kiinnosta niin kauan kuin ette ole täydellisen rumia tai täydellisen kauniita, ja täydellistä mitään ei ole edes olemassa.
Lakatkaa olemasta idiootteja ja tavoittelemasta jotain mitä ei ole, mua ärsyttää kaikki tää täydellisyydentavoittelu. Ihmisessä kuuluu olla vikoja, alipainohan on vika eikä täydellisyyttä kuin siinä mielessä että viat tekevät ihmisestä täydellisen.
Jos joku inttää että "jokaisella on oma käsityksensä täydellisyydestä", mä nauran ja sanon että ei vittu. Jokaisella on oma käsityksensä kauneudesta, ihanasta persoonasta ja kaikesta muustakin, mutta ei täydellisyydestä. Koska "täydellisyyden" ominaisuudet kumoavat yhdessä ihmisessä toinen toisiaan ja eivät vain toimi. Yhtä täydellistä ihmistä ei ole.
Ainoastaan täysin vastakohtaiset ihmiset voivat olla täydellisiä yhdessä, täydellinen pari tai joukko ihmisiä.
Ainoastaan täysin vastakohtaiset ihmiset voivat olla täydellisiä yhdessä, täydellinen pari tai joukko ihmisiä.
Ja vastakohdathan eivät toisiaan kovin kauaa jaksa.
Jokaisessa on hyvää ja huonoa, pimeää ja valoisaa.
Ei ole täydellistä hyvää eikä pahaa, ei ole täydellisyyttä. Ei ole mitään absoluuttista.
Ei vain ole.
Painakaa se jo paksuihinne kalloihinne.
Anteeksi kun tästä tuli näin osoittelevaa, mua on alkanut vaan ärsyttää se vitun täydellisyyspainotteisuus kaikilla anasivustoilla ja kaikkialla muuallakin.
Voi olla täydellinen vartalo, mutta ei täydellistä ihmistä. Ruumis ja mieli ovat aina kaksi eri aspektia, jossain on aina vikaa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti